Videomarkkinointi on nyt helppoa
Filmers
VideoLoop
Helpottuisiko markkinointinne, jos käytössänne olisi tuotantotiimi joka huolehtii sisällön suunnittelusta ja toteutuksesta kuukausittain? Vieläpä niin, että tämä tiimi kustantaisi teille vähemmän kuin yhden työntekijän palkkaaminen.
Mikäli ette halua palkata video-osaajaa palkkalistoillenne, mutta aktiivinen ulkoistettu videotuotanto on muodostunut liian kalliiksi ja raskaaksi, palvelumme sopii teille.
Miten yrityksenne hyötyy?
Ajansäästö
Säästä työaikaasi, ja anna tiimimme tuottaa tarvitsemanne videosisällöt puolestanne. Hoidamme tuottamisen konseptoinnista aina jälkituotantoon asti, jolloin työaikaasi jää muuhun.
Kustannustehokkuus
Tuotantomallimme tarjoaa kustannustehokkaan tavan viestiä asiakkaillenne säännöllisesti laadukkailla videosisällöillä. Voitte unohtaa kalliit yksittäiset tuotannot ja siirtyä nykyaikaiseen, säännölliseen sisällöntuotantoon.
Tuloksekkaampi mainonta
Koska koko budjettinne ei kulu jo videoiden tuotantovaiheessa, teille jää enemmän rahaa videon hyödyntämiseen, esimerkiksi kattavampaan maksettuun mainontaan eri kohderyhmille.
Vaivaton, mutta kattava
Tuotanto
Suunnittelu
Tehostaminen
Kehitämme puolestanne videokonsepteja perustuen kohderyhmäänne sekä liiketoimintanne tavoitteisiin.
Parhaimmillaan teidän ei tarvitse kuin hyväksyä suunnitelmat, ja me hoidamme loput.
Kuvaamme kaiken videoihin tarvittavan materiaalin sovittuna ajankohtana. Voitte halutessanne osallistua kuvauksiin, mutta läheskään aina tämä ei ole välttämätöntä.
Palvelumme kulmakivi on tuotetun sisällön säännöllinen analysointi. Opimme saavutetuista tuloksista ja kykenemme ohjaamaan videomarkkinointianne ketterästi oikeaan suuntaan kuukausitasolla.
Filmers
VideoLoop
Säännöllinen tuotanto - kiinteä budjetti
Täysi tyytyväisyystakuu & vain kuukauden irtisanomisaika
Haluamme, että sitoudutte palveluumme vasta kun olette varma sen sopivuudesta yrityksellenne.
Tämän takia paketeissamme on kuukauden pituinen kokeilujakso. Mikäli ette halua jatkaa palveluamme kokeilun jälkeen, emme myöskään veloita teitä. Kokeilujakson jälkeen sopimus jatkuu yhden kuukauden irtisanomisajalla.
Starter
Sopii yrityksille, jotka haluavat aloittaa kevyen videomarkkinoinnin maksetun mainonnan avulla. Herätä kiinnostus ja aja potentiaaliset asiakkaat tehokkailla videomainoksilla somesta kotisivuillesi tai verkkokauppaan.
Producer
Kun yrityksenne haluaa viestiä kohderyhmillenne säännöllisesti laadukkaalla, kohderyhmiänne puhuttelevalla videosisällöllä eri alustoilla, Producer videopaketti on teille oikea ratkaisu. Tämän videopaketin avulla videomarkkinoinnista tulee vakituinen, tuloksia tuottava osa markkinointianne.
Suosituin!
1290€/kk +Alv 24%.
3x 15-30 sekunnin tai yksi 1-3 minuutin pituinen video
-
Videoiden suunnittelu ja konseptointi
-
Kuukausittainen kuvausaika 8h
-
Yksi pidempi tai 3x 15-30 sekunnin videota
-
Pitkästä videosta myös someversiot
-
Täydet musiikkilisenssit videoihin
-
Konsultointi videoiden julkaisun ja käytön optimoinnista.
-
Tuloksien seuraaminen ja analysointi
Studio
Studio videopaketti sopii yrityksellenne mikäli tahdotte julkaista erittäin säännöllisesti arvoa tuottavaa sisältöä kohderyhmällenne. Sisältö voi olla esimerkiksi luottamuksen rakentamiseen tähtävää viikoittaista asiantuntijasisältöä tai blogi käännettynä videomuotoon. Studio paketilla pysyt tauotta potentiaalisten asiakkaidesi nähtävillä.
1790€/kk +Alv 24%.
6x 15-30 sekunnin tai kolme 1-3 minuutin pituista videota
-
Videoiden suunnittelu ja konseptointi
-
Kuukausittainen kuvausaika 2x 7,5h
-
3x 1-3 minuutin tai 6x 15-30 sekunnin videota
-
Pitkästä videosta myös someversiot
-
Ei veloituksetonta kokeilujaksoa.
-
Täydet musiikkilisenssit videoihin
-
Konsultointi videoiden julkaisun ja käytön optimoinnista.
-
Tuloksien seuraaminen ja analysointi
Etkö löytänyt sopivaa pakettia?
Ymmärrämme, että jokaisella yrityksellä on omanlaisensa tarpeet videoiden tuotannolle. Valmiiksi määriteltyjen kuukausipakettiemme lisäksi teemme myös räätälöityjä ratkaisuja, jolloin sisältö suunnitellaan juuri teidän yrityksenne tarpeita vastaavaksi. Palvelussa säilyy silti sama helppous ja kiinteä kuukausibudjetti.






